Arkistot

Imetys on ollut äärettömän helppoa ja luonnollista, olen siitä myös jälkikäteen äärettömän onnellinen ja kiitollinen

Imetys. Tuo jokaisen tulevan, tuoreen tai jo konkarin äidin ihmetys ja kummastus. Siihen voi raskaus aikana liittyä jo paljon erilaisia ajatuksia ja toiveita. Vauvan syntymän jälkeen tilanne voikin olla tyystin toisin, kuin olisi raskausaikana osannut edes ajatella. Voi olla että se imetys ei lähdekään syystä tai toisesta, niin kuin olisi kuvitellut. Tai äiti päättää olla imettämättä ja jokainen äiti tietysti tekee juuri niin, kuin itseltä parhaalta tuntuu. Tai imetys onkin se paras asia maailmassa, tietysti heti tuoreen vauvan jälkeen. Entäs sitten kun vauva kuoriutuu isoksi lapsesi, tulee äidille eteen (ainakin jatkuvia kysymyksiä) kauan hän kokee hyväksi imettää. Sanon tämän kerran ja jätän sitten tähän: imetys on äidin ja vauvan välinen juttu – se ei kuulu kenellekkään muulle.

Ajattelin raskausaikana, että en aio imetyksestä ottaa paineita – menee miten menee, kyllä se lapsi korvikkeellakin kasvaa. Tuli vauvan syntymä ja mieli muuttui tyystin. Siitä korvikkeesta tulikin mörkö ja vihollinen, imetyksestä tulikin valtavan tärkeä juttu. Jouduimme antamaan pojallemme alkuvaiheessa lisämaitoa kasvun turvaamiseksi ja sen hyväksyin, kun ei oikeastaan vaihtoehtojakaan ollut. Olin myös ennakkoon päättänyt, että haluan imettää lastani yhteen ikävuoteen saakka, mitä myös suositellaan.

Imetys on alusta alkaen sujunut hyvin ja kivuttomasti. Imetys on ollut äärettömän helppoa ja luonnollista, olen siitä myös jälkikäteen äärettömän onnellinen ja kiitollinen. Pojalla on ollut syntymästä saakka oikea imuote ja maitoa on tullut riittävästi. Ei liikaa eikä liian vähän. Toki, alkuun koin vähän ahdistavana sen, että vauva oli koko ajan rinnalla. Päivällä ja yöllä. Yöllä ja päivällä. Tunnin välein, vähintään. Mutta pikkuhiljaa syöminen ei ollutkaan enää jatkuvaa ja siitä tuli seesteistä. Olen myös alusta pitäen imettänyt julkisesti (mitä en myöskään olisi uskonut tekeväni..) ja kokenut sen myös käteväksi.

Imetyshetki auton takapenkillä kesällä 2019

Kaikki meni hyvin niin kauan, kunnes lapselleni puhkesi etuylähampaat. Noin reilu kuukausi takaperin. Syömisen sijaan, toiminkin puruleluna. Jos poikamme olisi vielä vauvavauva, yrittäisin oppia sietämään tätä nännin pureskelua, mutta koska hän syö valtavan hyvin kiinteää ruokaa ja imetyshetket on noin muutenkin kestänyt viime kuukausina muutaman minuutin, en koe tarvetta toimia puruleluna. Joten imetyshetket päätettiin aina, kun poikanen otti hampaat esille. Sitten kävikin niin että rinta ei kelvannut päivisin. Eikä iltaisin. Hän päätti itse vähentää rinnan syömistä noin 4x/vrk 1-2 kertaan. Eli, nyt meillä on enää jäljellä aamuimetys, ja satunnaisia kertoja kerran yössä. Poika täyttää maanantaina 11 kuukautta, enkä näe että tässä enää ruvetaan imetystä lisäämään. Jatketaan näin, kunnes poikanen päättää niistäkin luopua. Parempi näin, että hän saa määrätä tahdin.

Imetyksen vähentäminen ja tieto siitä, että sen päätepysäkki on lähellä, aiheuttaa tietysti monenlaisia oireita. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Koen fyysisesti samankaltaisia oireita kuin alkuraskaudessa: niin väsymystä, päänsärkyä. Lisäksi yhtäkkiä olen alkanut oireilemaan myös ihollani, jota on pohdittu johtuvan hormonitoiminnasta. On sääli, että esimerkiksi neuvolassa ei puhuta sanaakaan oireista, mitkä aiheutuu äidille imetyksen loppumetreillä.

Fyysisten oireiden lisäksi, koen valtavaa luopumisen tuskaa, myös vähän surua. Imetys on ollut meidän juttu ja se on ollut helppoa ja ihana yhteinen läheisyyden hetki. Tieto siitä että imetys on loppumassa, tarkoittaa myös itselle sitä, että vauvani ei ole kohta enää vauva. Tämä lieneeki äidille vähän rankempaa kuin tuolle pienelle pojalle…

Minkälaisia oireita itse olet kokenut imetystä vähentäessä / lopettaessa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *