Arkistot

Meidän rakas pienokainen on syntymästään lähtien ilmeisesti elänyt ja hengittänyt jotakin pyhää henkeä, sillä hän ei vain ole yksinkertaisesti nukkunut niin paljon, kuin mitä olinkuvitellut vauvojen nukkuvan. Sanotaan että vastasyntyneet nukkuvat ja syövät. Meidän pienokaisen kohdalla se oli hetkittäistä simahtamista ja enemmän syömistä. Niin yöllä kuin päivällä. Palaan myöhemmin noihin meidän ensihetkiin pienen kanssa.

Unet tasoittuivat vauvan kasvaessa, Sanotaanko että puolen vuoden jälkeen oli selvästi huomattavissa, että yöunet vihdoin alkoivat pitenemään ja päiväuniin tuli jotain tolkkua. Kunnes tuli jälleen kerran joku V A I H E (ai luoja, mulla nousee niskakarvat pystyyn pelkästä sanasta..) Okei, siis näitä vaiheita on ollut monta. Mutta puhun nyt tästä viimesimmästä vaiheesta.

Nyt eletään siis vaihetta, että nukutaan kelvollisesti yöllä (vauva nukkuu, äiti ei), keskimääräisesti yhdellä-kahdella syötöllä mennään. mutta päiväunet. Mitkä päiväunet? Tällä hetkellä miniherra on nukkunut kahdet päiväunet, jotka kestävät 15minuutista maksimissaan 45 minuuttiin. Huolimatta siitä, ollaanko kotona, ollaanko liikkeessä, nukkuuko rattaissa paikallaan.. Olen googlettanut puhelimen selaushistorian puhki ja voinen kai todeta, että olisi pakko yrittää siirtyä yksiin päiväuniin. Hullunkuriseltahan se tuntuu, että pieni on vasta 10 kuukautta ja pitäisi selvitä yksillä päiväunilla? Tietysti, otan mieluummin vastaa yhdet pidemmät kuin kahdet olemattomat päiväunet.

Päätin hullutella ja huomenna kokeilla, onnistuisiko yhdet päiväunet. Tai kyllä ne varmasti onnistuu, mutta liekö ne yhtään pidemmät. Palaan siis huomenna asiaan ja katsotaan kuin äidin kävi!

Minkä ikäisenä sun lapsesi on siirtynyt yksiin päiväuniin? Kokemuksia aiheesta otetaan vastaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Eihän se mennyt niin kuin Strömsössä

su helmi 2 , 2020
Viime blogipostauksessa uhittelin hulluttelevani ja koittavani lapselleni yksiä päiväunia. No eihän se mennyt niin kuin piti. Niin kuin ei vauva-arjessa muutenkaan aina mene aivan niin […]