Nyt se on tehty, nimittäin lapselle haettu päiväkotipaikkaa. Anna mun kaikkeni kestää!
Tuntuu niin hämmentävältä edes miettiä ensi syksyä. Se tuntuu olevan niin kaukana ulottumattomissa, vaikka tosi asiassa aika menee niin järjetöntä vauhtia, että kohtaa huomaakin kalenterin kääntyneen elokuulle. Tuntuu myös todella oudolta miettiä mitää päiväkotijuttuja, sillä tuo pieni poikahan on vielä niin pieni. Äidin oma vauva. Ja omatkin työkuviot ovat hakusessa (tai se, että mitä edes haluaisi tehdä – jostain syystä oma ala ei enää vedä puoleensa, siitä enemmän toisella kertaa..) joten päiväkodin ja “normaalin arjen” ajattelu tuntuu kaukaiselta.
Mutta tehtävä oli tehtävä ja nyt hakemus varhaiskasvatukseen on laitettu. Saa nähdä meneekö omat toiveet läpi. Ja miten kaikki sitten aikanaan menee. Mutta nyt elän tammikuuta ja nautin siitä – syksy tulee kyllä kyselemättäkin. Nautitaan elämästä, tässä ja nyt.
